Kuten aiemmassa postauksessani julistin, lähdin kesäkuun alussa Hangosta kohti Nuorgamia, tavoitteenani ajaa matka mahdollisimman lyhyessä ajassa. Koetella omia rajojani, kokea Suomi koko matkaltaan ja taittaa tuo väli nopeammin kuin kukaan aiemmin polkupyörällä. Tahdoin ajaa reitin ajassa, joka olisi kansainvälisellä tämän päivän ultrapyöräilijöiden tasolla.
Haaste oli ollut mielessäni jo pitkään ja joskus viime vuonna sen taas noutessa pinnalle, piirtelin reittiluonnosta. Sieltähän löytyisi aivan mukavaakin ajettavaa, yksinumeroisia voisi välttää häviämättä nopeudessa lainkaan. Mukavia mestoja matkan varrella, sukuni kotiseudut Pohjanmaalla ja komeaa Lappia loppumatkasta. Varasin jo alkutalvesta lomaviikon kesäkuulle. Huonon sään sattuessa ennätysyritys toki olisi lähes turha, kovassa vastatuulessa ja räntäsateessa ei vahvakaan aja nopeammin kuin moni aurinkoisessa myötätuulessa. Keskimäärin sää on kuitenkin noihin aikoihin aivan kohtuullinen ja tuulee jostain lounaan suunnalta.
Päivää tai paria ennen lähtöäni joku Fillarifoorumilta vastasi kyselyyni vastaavista aiemmista yrityksistä, kertoen Markku Saarisen ajaneen vastaavan reissun 80 tuntiin, tämän Kuntosali & Fitness -lehden artikkelin mukaan. Jutussa ei tarkenneta, että mistä mihin hän tarkalleen oli ajanut, mikä oli tarkka aika ja ajoiko huoltotiimin kanssa, kuten ilmeisesti on tavannut. Tuo aika oli jo lähellä tavoitettani, mutta kaiken suunnilleen onnistuessa, odotin olevani perillä aikaisemmin. Noita yksityiskohtia ei ollut aikaa selvittää, mutta eihän niillä niin väliäkään, jos olen nopeampi. Otin tämän tiukemman rajan kannustavana.
Suunnittelin lähteväni sunnuntaina, jolloin olisi koko viikko aikaa, jos tulee jotain mutkia matkaan. Suunnitelma muuttui kun tuuli puhalsi pohjoisesta toistakymmentä metriä sekunnissa, seuraavan päivän ennusteen näyttäessä paljon kannustavammalta. Kevyillä järjestelyilläni lähtöä oli helppoa hieman lykätä ja nauttia Hangon auringosta maanantaihin asti.
Kevättalven useamman viikon kestäneen flunssan jälkeen olin muutaman hyvän ajokuukauden pohjalta kuosissa, jossa saatoin luottavaisin mielin lähteä reissuun. Pyöräni ja varusteeni olivat aiemmissa seikkailuissa hiottuja luottokamoja ja menneen viikon aikana olin nukkunut varastoon, pitkiä öitä ja päiväunia. Reittiinkin olin tyytyväinen, kotimaisemissa koeajamattomiakin teitä voi arvioida luottavaisin mielin ja pääpiirteissään tietää mitä odottaa.
Aja!
Lähdin Hangon vapaudenpatsaalta klo 11:25. Avovaimoni oli paikalla lähettämässä minua matkaan. Mäkipään Mikko oli järjestänyt Randonneurs Finlandin nettisivulle seurannan, jossa gps-paikantimen sijainti näkyisi kartalla, ohessaan kuluneen ajan kertova laskuri. Lähetin viestinä tarkan lähtöaikani ja kello lähti käymään. Panin varmuuden vuoksi kaksi Garminia päälle ajantasaisesti sijainnin nettiin välittävän Spotin lisäksi.
Lähtiessä tuuli kävi kaakosta, sivulta tai lähes vastaan siis, kun suuntasin Hangon niemeä kohti Tammisaarta koiliseen. Sitten käännyin länteen, Saloa kohti tuuli takanani. Sisämaahan siirtyessä tuuli heikkeni, mutta suunta pysyi sopivasti takanani. Tampereen nurkilla saderintama saavutti minut Pirkkalan ABC:lle saapuessani. Noin kahden ja puolen sadan kilometrin jälkeen oli ensimmäisen tankkauksen aika, lisää evästä laukkuihin ja juustocroissanttia limsan kanssa sisäänhengittäessä puin sadevaatteet terassin suojassa. Pihasta polkaistessani vastaan tuli paikallinen pitkänmatkanpyöräilijä Esa, oli nähnyt seurannasta pisteeni pysähtyneen lähelle ja tuli paikalle tervehtimään. Kannusti todella nähdä ihmisten innostuneen haasteestani niin netissä kuin myös tien varrella. Pari muutakin oli siellä huutamassa nimeäni. Kiitos siitä.
Tuuli tyyntyi voimakkaimman sateen jälkeen, mutta suunta pysyi samana. Ajoittain vielä kastui, mutta kaatamalla ei enää tullut, vain kengät vettyivät kunnolla. Selkeän yön aikana sain ihailla kuinka keskikesällä auringonlasku hiipii lännestä pohjoisen taivaanrannan kulmalla kajastaen noustakseen taas itään ehdittyään.
Tieni kulki suorinta ja tasaisinta reittiä yhdistellen, Pohjanmaan keskisuuria maanteitä. Jotkin niistä voivat olla melko vilkkaitakin, pääväyliä kylien välillä, mutta olin paikalla hiljaiseen yöaikaan. Nopein reitti kulki sattumalta ihan mummoni ja enoni mökin pihatien ohi, mutta nyt en voinut piipahtaa siellä, sillä tahdoin ajaa omavaraisesti, ilman erityisiä järjestelyitä, kuten vastaavat kilpailut ja ennätysyritykset on tapana. Ja minulla oli kiire.
Ensimmäinen 600 kilometriä meni mukavasti alle vuorokaudessa. Se lupasi hyvää kolmeen päivään ehtimiselle, vaikka seuraavina päivinä tulisi hidasteitakin. Tämä oli tavoitteenanikin. Edeltävät kuvat ovat instragramtarinoistani, löytyvät sieltä edelleen tallennetuista kohokohdista.
Matka jatkui peltoaukeilla Oulua kohti. Taas lähempänä rannikkoa tuulen suunta alkoi olla enemmän lännestä, mereltä. Toisen päivän olisi sivutuuli, kunhan ehdin Oulun itäpuolelta ohittaville pienemmille teille. Rannikolta loitompana on taas tyynempää. Sääennusteessa kerrottiin, että kolmantena päivänä odotti vastatuuli, pohjoisen meriä lähestyessä, mutta tässä vaiheessa ennusteilla ei sinällään ollut enää väliä. En voisi kuitenkaan suuremmin sovittaa etenemistäni enää olosuhteiden mukaan, vaan ajaisin vain jatkuvasti täysiä toivoen parasta.
Valintoja
Testaamaton reittini vaikutti kartalla ja kokemuksella arvioiden mainiolta, mutta oli aika pikaisesti piirretty. Salon kohdilla oli jäänyt huomaamatta tienpätkä, jolla yllättäen oli pyöräilyn kieltävä merkki lyhyellä osuudella. Vaihtoehto kuitenkin oli, asuinalueelle kaartava pyörätie, jota päätyi asuinkaduille ja pian takaisin reitilleni. Myöhemmin ennen Tamperetta oli toinen kohta, jossa paikan päällä Garminin kartalla seuraava tienpätkä näytti mitättömältä kärrypolulta ja vieressä menisi kartalle isommalla keltaisella viivalla piirretty tie. Valitsin jälkimmäisen, vaikka aavistelin sen olevan soraa, toivottavasti hyväpintaista sellaista. Soraahan sieltä löytyi, ensiluokkaista sellaista muutaman kilometrin verran, kunnes taas olin suunnitellulla reitillä, tumma nuoli näytöllä taas sen purppuranvärisen viivan päällä.
Reitin olisi syytä olla niin harkittu, ettei tällaisia valintoja juuri tule tien päällä eteen, mutta toisaalta ne ovat osa seikkailua. Arjen faktoilla ja taulukoilla perusteltujen valintojen sijaan intuition varassa kulkeminen on virkistävää. Harkitset pikaisesti kokemuksesi varassa, että mikä tuntuu parhaalta ja annat mennä, taakse katsomatta. Niin reitin valinnassa kuin muutenkin edetessäsi. Aikataulun eläessä voit huomata edessä olevan yli puoli vuorokautta ajamista ilman mitään avoinna olevaa palvelua. Olet ollut hereillä jo toista päivää ja sääkin näyttää Suomen kesältä. On vapauttavaa todeta, että mikäs siinä.
Oulua ohittaessa isoimmilla teillä ei saa pyöräillä ja monet tiet päätyvät kaupunkiin. Mutta aivan mainio oli se nelinumeroinenkin tie, jonka kautta suuntasin Rovaniemeä kohti. Paikoitellen asfaltti puuttui remontissa olevalta tieltä, mutta tunnelma oli rauhallinen ja tyhjä, erityisesti siihen vaihtoehtona olleeseen nelostiehen verrattuna. Valitsin pääasiassa lyhyitä siirtymiä lukuunottamatta kaksi- ja kolminumeroisia väyliä, hieman hiljaisempien teiden toivossa. Lappiin saapuessa vaihtoehdot käyvät vähiin, mutta niin myös liikenne.
Harvempaan asuttu pohjoinen
Napapiiriltä pohjoiseen tarjolla ei enää ole päätielläkään 24/7-bensiksiä ja kaikki on harvassa. Sieltä yön selkään satulaan noustessa seuraavaksi eteen tulevassa Sodankylässä ei olisi mikään auki. Reilun parinsadan kilometrin jälkeen Saariselällä olisi hotellin respassa evästä myytävänä ympäri vuorokauden ja sinne asti päästessäni olisi taas muutkin palvelut auki. Kunhan ajelisin taas puolisen vuorokautta tauotta.
Tuollainen taukojen tiheys on hyvissä olosuhteissa varsin otollinen, meno pysyy ripeänä. Tauot kuluttavat helposti paljon aikaa ja pitkät välit tuovat selkeän rytmin jos täydennystä on haettava juuri niissä paikoissa eikä muita mahdollisuuksia ole. Lyhyinä toki pidän tauot muutenkin, Napapiirin taukoni oli ollut ensimmäinen taskujen täyttämistä pidempi paussi, kun otin kahvikupillisen ajaksi ihan kengätkin pois. Kaadoin vähän kylmää vettä kahvin sekaan, että sen voi juoda odottelematta.
En ollut nukkunut vielä, kun ei ollut tullut väsy. Aktiivisena pysyessä ja innoissani ei nukuta. Kilometrit alkoivat kuitenkin painaa jaloissa ja viileässä yössä meno oli kankeaa. Oikean pohkeeni yläpäässä alkoi tuntua pientä jumia. Sellaisia ei yleensä ole tullut ja jos onkin, ovat ne auenneet ajamalla rauhassa. Nyt ei joutanut ajaa rauhassa, joten jumikin tahtoi viipyä ja muuttua kivuksi voimaa käyttäessä.
Aamulla päivän taas kirkastuessa alkoi väsyttää. Eteneminen meni voimattomammaksi, jalkoihin sattui ja reipas eteneminen vaati keskittymistä. Oli aika levätä hetki. Kurvasin luontopolun vierellä olevalle levikkeelle nokosille. Satulalaukku tyynyksi ja kyljelleen asfaltille. Vaikka väsy ei ollut mitenkään äärimmäinen, tuli uni pyytäessä. Puolen tunnin päästä heräsin viereen pysähtyneestä pakettiautosta nousseiden keskusteluun. Tunsin itseni taas pirteäksi ja pianhan kellonikin olisi soinut, joten oli aika hypätä ratsaille. Pidemmät unet joutaisin ottamaan jo seuraavana yönä perille päästyäni.
Uupuminen alkaa painaa
Useamman päivän tai viikon kestävissä kilpailuissa ensimmäiset päivät voi ottaa lämmittelynä. Liikkua pitää vauhdilla, mutta keholle voi antaa aikaa hyväksyä tilanteen, pyöritellä säästeliäällä teholla. Nyt ne pari päivää olivat juuri ne merkitsevät, joten alkukankeudelle ei ollut sijaa. Pieni jumi pohkeessa muuttui kivuksi runtatessa ja tavallinen lihaskipu reisissä alkoi tuntua isommalta ruhjeelta. Eteneminen oli edelleen sujuvaa, mutta vauhdin pitämiseen piti jo keskittyä enemmän. Mäet pysäyttävät vauhdin tehokkaasti, jos heti vaihtaa niin pientä vaihdetta, että jaksaa pyöritellä mukavasti. Vauhtia saa pitää ihan ajatuksella ja ottaa nopeuden sieltä mistä saa. Voit ajaa vain niillä jaloilla jotka sinulla on, etkä niillä jotka toivoisit olevan, mutta käytettävissä olevista voimista voit ottaa kaiken irti. Puristat jatkuvasti sillä kapasiteetilla, jonka löydät.
Inarin lähellä pidin parin minuutin tauon, jolla ei ollut mitään muuta varsinaista syytä kuin rentoutuminen. Tahdoin maata maassa kaikki lihakset rentoina minuutin. Ajamisen aikanakin palautuu ja asento on rento sekä mukava, mutta täysi löysäksi päästäminen oli paikallaan. Lyhyesti. Tämän matkan voi ajaa käytännössä tauotta, joten niin se on tehtävä, jos ennätykseen tähtää.
Pohjoisrajalla
Lapin erämaiden keskellä maisemat maistuivat. Tuntureilla näki kauas, Inarin rannat olivat maalauksellisia ja tiellä oli seurana lähinnä poroja. Ojissa oli vielä lunta, kesäkuussa. Maan pituus oli taas konkretisoitunut kaiken nähdessä.
Tie Utsjoelle kaartelee komeassa jokilaaksossa, karussa Lapissa. Tenojoelle saapuessa vastarannalla näkee tuntureidemme vastapainona Norjan vuoria, vaikka matalahkoja sellaisia. Oli keskiyö ja aurinko oli siinä vuorten huippujen tasalla. Tenojoen varren tie oli sen hetken jaloille mäkinen. Matka oli mennyt suunnilleen niin kuin pitikin, olosuhteet olivat verrattain onnistuneet ja kaikki oli sujunut onnistuneesti. Virkeänä ja hyvävoimaisena, mutta samalla kaikkeni antaneena kaarsin tihkusateessa Nuorgamin taajaman läpi ja kiviselle merkkipaalulle Suomen pohjoisimmassa kohdassa, Norjan rajan vieressä. Lähellä asuva Essi oli tullut paikalle toivottamaan tervetulleeksi. Aika sanattomaksi vetävä kokemus, onnistua tuollaisessa haasteessa.
Matkaan meni 61 tuntia ja 38 minuuttia. Tahti oli näin noin 558 kilometriä päivässä. Yksittäiselle päivälle tuo on varsin ajettava matka, mutta toisenkin päivän jatkamiseen vastaavalla tahdilla voi olla tyytyväinen. Piirretty reitti on noin 1434 km ja sadan metrin välein sijainnin tallentanut gps-jälki noin 1432. Taukoakin kertyi yhteensä useampi tunti, kun kaikki pysähtymiset laskee. Paikoitellen pitkähköistä väleistä huolimatta taukopaikkoja eväiden täydentämiseen löytyi jopa odottamaani paremmin.
Perillä Nuorgamissa lepäilin Tenon rannalla pari yötä tekemättä mitään, palautuminen vie aikansa kun koettelee rajojaan. Kun kropaltaan on parin päivän ajan pyytänyt enemmän kuin pidemmän päälle on mahdollista, syö varastoja ja lopulta rentoutuessaan fiilis on aika kypsä. Nukuin tukevat yöunet ja päivällä kävin varovasti kaupassa. Olo oli jopa pirteä, mutta lihaksissa tuntui kokonaisvaltaisesti kaikkensa antaneelta. Se on mukavaa kun tuntee tehneensä jotain.
Pyörä ja varusteet toimi mainiosti, irtolahkeen irti lipsahtanutta vetoketjun lukkoa lukuunottamatta. Sen takaisin pujottaminen toi sujuvaan etenemiseen yllättävän pysähtyneen hetken ratkaisua etsiessä, jalkaan teippaamistakin pohdin, mutta korjaaminen onnistui. Vaatetta oli sopivasti. Ketjun öljysin muistaakseni kolme kertaa. Renkaat ei puhjennut, mitään ei tarvinut säätää. Söin lähinnä erilaisia patukoita, leipiä ja leivonnaisia, en yhtään varsinaista ateriaa. Kevyt jatkuva syöminen sopii liikkumiseen hyvin ja on ajankäytöllisestikin sukkelaa. Varusteet ja etenemistapa sovitetaan aina kuhunkin reissuun, mutta pääosin tämä meni hyväksi havaitulla vakiintuneella tavalla. Pari viilausta on mietteissä seuraavalle reissulle, heinäkuun lopulla lähtevään Transcontinental raceen.
GPS-jälkeni löytyy täältä: https://ridewithgps.com/trips/36787517
Lisää luettavaa Hesarissa ja Maikkarilla:
Here’s a similar post in English: https://samulimaekinen.wordpress.com/2019/07/12/fastest-known-time-across-finland/
samuli 
One thought on “Täysii Hangosta Nuorgamiin”